Elokuvissa-konsertti 2020 – PERUTTU

March 26, 2020 19:00
Vilhonvuorenkuja 15, 00500 Helsinki

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Grex Musicus on päättänyt peruuttaa tulevan Elokuvissa-konserttinsa, joka oli tarkoitus pitää 26.3.2020. Myös kuoroharjoitukset on maaliskuun osalta peruttu.
Tahdomme tehdä oman osamme suojellaksemme yleisöä, laulajia, johtajaa ja läheisiämme.
Odotimme konserttia innolla, joten teimme päätöksen haikein mielin. Toivomme kuitenkin näin pystyvämme hillitsemään osaltamme koronaviruksen leviämistä, ja pääsevämme pian jatkamaan kevään muiden hienojen projektien parissa.
 
Palautamme rahat kaikille jo lippunsa Elokuvissa-konserttiin ostaneille. Olemme näihin henkilöihin pian yhteydessä sähköpostitse.
 
Terveisin
Grex Musicus