Yksityistilaisuudet

Grex tuo musiikilla tunnelmaa perhejuhliin ja yksityistilaisuuksiin. Tilaa meidät laulamaan esimerkiksi häihin, muistotilaisuuteen, ristiäisiin, nimenantojuhliin tai merkkipäiville. Kuoromme ohjelmistosta löytyy monipuolisesti erilaisiin tilaisuuksiin sopivia kappaleita, ja voimme myös erikseen sovittaessa toteuttaa toivomasi kappaleen.

“Grexin esiintyminen kruunasi vihkitilaisuutemme! Jos joku ei vielä ennen esiintymistä ollut kyynelehtinyt ja herkistynyt, niin kolmen ihanan kappaleen jälkeen varmasti oli!”

Yritystilaisuudet

Kuoro tuo viihdyttävää ohjelmaa firmojen pikkujouluihin, seminaareihin tai virkistyspäivään. Luomme haluamanne tunnelman tilaan kuin tilaan pysymällä leppoisana taustamusiikkina – tai tarvittaessa vedämme ikimuistoisen shown.

”Grex Musicus starttasi yrityksemme tapahtuman tyylillä eräänä huhtikuisena maanantaina Musiikkitalolla. Kuoro oli valikoinut kaksi osuvaa, erityylistä laulua tilaisuuden käynnistämiseen. Vieraiden kanssa yksissä tuumin totesimme, että harvoin ovat maanantaiaamut lähteneet näin hyvin käyntiin.”

Jotain ihan muuta?

Grex lähtee ennakkoluulottomasti mukaan erilaisiin tempauksiin ja tapahtumiin. Olemme toteuttaneet tilaajille esimerkiksi flashmobin, muotinäytöksen ja joulukorttivideon.

Ota yhteyttä, niin suunnittelemme yhdessä sinun tarpeisiisi sopivan ratkaisun!